Edellisessä postauksessa mainitun perheenlisäyksen lisäksi siis työn alla myös vastaanoton pyörimään saaminen ja talon rakennus. Vastaanoton toiminta tosin alkaa jo hiljalleen pyöriä rutiinilla, joten sen työllistävä tai pitäisi ehkä sanoa stressaava vaikutus alkaa hieman helpottaa. Lisäksi raskauden etenemisen myötä varmasti minunkin työt vastaanotolla vähenee, joten aikaa jää enemmän myös koirille. Tosin pääasiallinen vetovastuu taloprojektista on tällä hetkellä minulla, ja töitä sen parissa onkin tässä riittänyt. Varsinkin kun joudutaan nyt kuitenkin anomaan poikkeuslupaa rakentamiselle, koska tontti on kaavoitetun alueen ulkopuolella. No, ehkä tässä tapauksessa voi todeta, että hyvää kannattaa odottaa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä. Talosta on kaikki suunnitelmat jo valmiina kaakeleita ja laminaatteja myöten, ja asemapiirros meni eilen piirrettäväksi ns. viralliseksi versioksi eli pihasuunnitelmakin on valmiina. Nyt vain se lupa puuttuu, niin saadaan homma täysillä pyörimään. Todennäköisesti projekti venyy lupa-asioiden vuoksi sen verran, että talon runkotoimitus tulee samoihin aikoihin, kun minulla on laskettu aika :)

Hiukan jo tuleva syksy mietityttää, miten arki lähtee rullaamaan pienen vauvan ja tämän hunnilauman kanssa :) Tai no eniten ehkä se aika, ennen kuin päästään muuttamaan uuteen taloon. Siellä homma helpottaa, tulee iso aidattu piha, metsälenkille pääsee ulko-ovelta (nyt joudutaan ajelemaan autolla sopivaan paikkaan), koirille suunnitteilla lämmin tila autotallin yhteyteen, josta niillä vapaa pääsy ulkotarhaan (tokikin koirat tulee siis jatkossakin asumaan pääasiallisesti talossa). Koiria (ja lapsia) ajatellen taloon rakennetaan erillinen kuraeteinen kurasyöppöineen päivineen, jossa ne helppo suihkuttaa puhtaaksi ennen sisälle menoa. Niin, ja sijainti nykyistä rauhallisempi, koirien ei ehkä tarvitse ihan niin paljon vahtia pihaa, kun ohikulkijoiden määrä on huomattavasti pienempi kuin nykyisellä pihalla :) Lisäksi pihan aidattu osuus jää pääsääntöisesti luonnontilaiseksi metsäksi, joten koirat saa kaivella maata sydämensä kyllyydestä ja tehdä kuoppia. Näin pienehköllä nurmikolla olevalla omakotitaloaluepihalla tätä harrastusta on pakko rajoittaa (varsinkin nyt kun tämä talo pitäisi saada myytyä) :)

Ja mitä koirien treenaamiseen tulee, niin seuraava tärkeä treenattava asia on, kuinka kävellään siivosti ja nätisti lastenvaunujen rinnalla. Nyt vaan pitää ensin ostaa ne vaunut niin sitten voidaan mennä kuivaharjoittelemaan tyhjien vaunujen kanssa...jos mulla jo ei ollut kylähullun maine, niin kohta on :D