Hakutreenit oli eilen Espoossa. Suunnittelin, että Taran olisi voinut palkata piiloilla leikillä, mutta ei oikein innostunut leikkimään maalimiesten kanssa ennen radalle menoa, joten päädyttiin namipalkkaukseen. Alunperin oli tarkoitus ottaa Taralle neljä pistoa haamuilla. Ilta ehti hämärtyä jo jonkin verran kun Taran vuoro tuli. Ensimmäisen ja toisen maalimiehen otin haamuilla, mutta sitten ex-tempore suunnitelman muutos, ja loput kaksi maalimiestä ääniavuilla. Maalimiehet haamuina löytyi hyvin. Ensimmäiselle maalimiehelle ääniavulla Tara lähti kyllä hyvin ja tajusi, että metsässä on joku joka pitää löytää, mutta syystä x kääntyi puolessa välissä matkaa ympäri. Kävin lähettämässä uudelleen, jolloin meni vauhdilla piilolle asti. Toinen maalimies ääniavulla meni jo paljon paremmin, Tara suorastaan intoili päästä juoksemaan maalimiehen luo. Treenien päätteeksi leikin Taran kanssa vetoleikkiä hihnalla (joo, meillä ei siis mitään tapoja), ja sitten intoutui jo leikkimään maalimiestenkin kanssa. Muutamista kömmähdyksistä huolimatta parhaat hakutreenit tähän mennessä.

Seuraavalla kerralla voisi ottaa kuusi pistoa ääniavuilla niin, että maalimiehet on piiloissa valmiina. Maastosta riippuen joko ihan piiloilla asti kaikki tai sitten ensimmäiset maalimiehet vähän lähempänä ja loppupäässä sitten piiloilla asti. Palkkaus nameilla ja itse palkkaan Taran leikillä viimeisen maalimiehen jälkeen. Tavoitteena siis suht nopeatempoinen ja ehjä treeni.

Talveksi suunnitteilla ilmaisutreeniä Talin kentällä ja pk-tottistreeniä myös. Olisihan se kiva, että ilmaisu olisi metsään siirrettävässä kunnossa sitten keväällä. Ja jos sen BH-kokeenkin saisi joskus suoritettua ja hausta vaikka edes sen ensimmäisen koularin. Haaveita, haaveita, mutta tekemistä niiden saavuttamisessa ainakin on :)