Oltiin Taran kanssa viettämässä viikonloppua vanhempieni luona. Lunta pihassa oli paljon, joten Tara oli aivan haltioissaan. Jaksoi juosta ja peuhata pihassa. Rankkaa se kyllä oli, koska lunta oli Taraa vähintään vatsaan asti, joten neiti joutui todella etenemään hyppimällä kuin kumipallo, josta todisteena ohessa oleva lyhyt videopätkä.

'

Rankka viikonloppu oli noin muutenkin, kun oli huomattavasti enemmän ihmisiä joita Taran piti vahtia ja paimentaa, kuin mihin Tara on yleensä tottunut. Toki sitten oli myös enemmän ihmisiä rapsuttelemassa, ja neiti käytti kyllä tilaisuutta niin sumeilematta hyväkseen, että välillä ihan hävetti :) Nyt ollaan takaisin kotona, ja neiti on niin väsynyttä koiraa ettei ole tosikaan.