Sunnuntaiaamuna viimeisteltiin aitaverkon kiinnitystä ja lisäksi treenasin Sissin kanssa haukkuilmaisua kuntoon naapureiden iloksi :) Kymmenessä minuutissa Sissi tajusi, että kun katsoo silmiin ja haukkuu niin lelupalkka tulee. Keskiviikkon treeneissä ajattelin siirtää haukkua raunioille makkararinki-periaatteella. Aloitan itse Sissin haukuttamisen ja sen jälkeen muut ryhmäläiset saa jatkaa. Toivottavasti homma toimii. Tarkoituksena kun kuitenkin on palkata Sissiä treeneissä lelulla, niin nyt ensin istutetaan sen päähän ajatus siitä, että ihmisellä on lelu, ja kun ihmiselle haukkuu niin palkka tulee. Nyt tosin tahtoo sitten vähän olla niin, että haukkumalla yrittää saada tahtoaan läpi kaikissa asioissa. En nyt kauheasti ole sitä siitä lähtenyt kieltämään, sitten vasta kun vahvemmin yhdistää haukkumisen ja lelupalkan hakutreeneihin niin sitten sammutellaan tuota arkihaukkumista :)

Sunnuntai-iltapäivänä lähdettiin mökille ja oltiin siellä tähän aamuun. Neidit sai juosta ja riehua pihassa ja uida meressä. Onneksi mökkitontti on aidattu niin jokseenkin pysyvät pihassa. Sissi tosin teki pari tutkimusretkeä tontin ulkopuolellekin, ja sitä sai sieltä takaisin huudella. Tässä pari kuvaa neideistä ilta-auringossa.

1306163828_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1306163920_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään Sissi kävi lonkka- ja kyynärkuvissa. Molemmat todella siistit ja hienot. Kyynärät 0/0 ja lonkat A/A. Tokikin lopullista lausuntoa Kennelliitosta joudutaan odottelemaan vielä jokunen viikko. Viime viikolla Sissi kävi silmäpeilauksessa, ja silmät oli terveet.