Tällä kertaa oli taajamaetsintätreenit Kosilassa eli hiukan teollisuusalueen tyyppisessä paikassa. Nemo oli mukana, mutta tällä kertaa vain pussailemassa treeniporukkaa ja laulamassa niille :)

Sissi ensimmäistä kertaa taajamaetsinnässä ja näin ollen myös ensimmäistä kertaa etsimässä liinassa. Aluksi oli hiukan hämmentyneen oloinen, kun oli kytkettynä ja kuljettiin porukassa. Luuli varmaan, että ollaan lenkillä porukalla :) Sissillä ensimmäinen maalimies ruusupuskan sisällä kirjapainon pihassa. Sai hajun jo melko kaukaa. Paikallisti hyvin, meni maalimiehen luo, nuuhki maalimiestä ja tuli pois. Ei selkeästi tiennyt mitä pitää tehdä, onko tääkin nyt sellainen tilanne jossa kuuluu haukkua. Pieni kierros pois paikalta ja lähestyminen uudelleen. Meni maalimiehelle ja pienen avun jälkeen haukkui. Tosin hieman katkonaisesti kun palkkaili itse itseään kesken haukun syömällä ruusunmarjoja :)

Toinen maalimies oli kirjapainon lastauslaiturilla olevan ritiläparvekkeen portailla eli siis ylhäällä. Sai hajun kauas, lähti kohti päättäväisesti. Tullessa suoraan maalimiehen alle kadotti hajun, ja taas siirtyessä kauemmas sai hajun uudelleen. Pyörii, pyörii, vinkuu, sitten jo hieman turhautuikin ja alkoi haukkua minua. Lopulta paikallisti hajun ylhäältä tulevaksi ja löysi maalimiehen. Haukkui jo paremmin.

Kolmas maalimies oli isojen varastorakennusten takana menevän tien ojan pientareella. Löysi näppärästi, taisi lopulta jäljestää. Nyt haukkui hyvin. 

Neljäs maalimies oli K-raudan pihassa olevan kontin takana. Nyt meni puhtaasti jäljestämällä, kuono oli niin tiiviisti nurmikossa. Maalimies oli kiertänyt kontin taakse asfalttia pitkin, ja jäljen siirtyessä asfaltille, Sissi nosti kuonon ja otti hajun ilmasta. Haukkui hyvin. Eija kysyikin, että olenko paljon jäljestänyt Sissin kanssa, johon oli pakko todeta että todella vähän :) Mutta näyttää tuo jäljestys löytyvän neidistä melko luontevasti. En tiedä siirtyikö jäljestämään siksi, että oli kytkettynä.

Mukavat treenit oli, ja opettavaiset siinä mielessä, että kun on itse koko ajan koiraan näköetäisyydellä (toisin kuin metsässä), niin koiran lukeminen on helpompaa ja siinä harjaantuu paremmin.