Eilen sunnuntaina oltiin Collieyhdistyksen Pohjanmaan alaosaston rauniopäivällä Lapualla. Sää oli pilvinen, tuulinen ja kylmä. Nemo oli alkuun tallaamassa aluetta mukana, häntä heilui ja ulisi kaikkien ihmisten perään. Ihan vain olisi nuorta miestä pitänyt rapsutella eikä kävellä tyhmästi ympyrää :)

Sissillä kolme maalimiestä. Ensimmäinen maalimies raunioiden A-osan alkupäässä kahden kaivonrenkaan korkuisessa pystyputkessa maan päällä. Sai hajun, mutta joutui työskentelemään jonkin aikaa paikallistaakseen hajun. Sitkeästi teki töitä luovuttamatta, vaikka kaikki maalimiehet oli alueella valmiina ja tuuli oli sen verran voimakas, että taatusti haistoi muutkin maalimiehet. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että malttaa työstää hajun loppuun, alkamatta haukkua hajua, haluaa siis olla varma maalimiehen sijainnista ennen ilmaisua. Kaikkein nopeinhan se ei välttämättä ole, mutta ennemmin niin, että työstää sen puolisen minuuttia pidempään kuin alkaa koheltaa ja haukkua tyhjää.

Toinen maalimies oli alueen laidalla mökissä. Sai hajun hyvin, paikallisti melko nopeasti. Mökkiin meni kapea silta ikkunasta sisään, ei kuitenkaan mennyt siltaa pitkin vaan kurkkasi maalimiehen ikkunasta ja haukkui mökin ulkopuolella. Menin luokse ja palkka haukusta mökin ovesta.

Kolmas maalimies oli alueella mökkiä vastakkaisella reunalla harkoista muuratussa neliön muotoisessa piilossa, jossa kansi päällä. Paikallisti hajun, varmisteli että maalimies on siellä missä Sissi ajatteli olevan ja ilmaisi.

Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen Sissin treeniin. Vieras paikka, ja yhtä maalimiestä lukuunottamatta vieraat maalimiehet. Toimi kuten tutussakin ympäristössä tutulla porukalla, ja nyt ehkä vielä aavistuksen Sissin normaalitasoa paremmin. Eli Sissin taitotaso on todellisuudessa se miten omalla rauniksellakin toimii.

Toisella kierroksella otin Sissin sijasta Nemon. Nemolle kolme peräänlähtöä. Ensimmäinen maalimies hävisi hiekkakasan taakse. Muutaman moikkauskierroksen jälkeen Nemo löysi maalimiehelle, ja häntä niin vimmatusti heiluen mutisti palkkansa rasiasta. Toinen maalimies meni kelan taakse. Nemo näki, lähti perään, mutta kun maalimies ei ollutkaan siinä missä ajatteli sen olevan niin hämmentyi. Maalimies oli kyllä ihan vieressä, joten ei poika ainakaan silmillä etsi :) Kierrettiin kela ympäri ja lähestyttiin maalimiestä toisesta suunnasta niin jo löytyi. Kolmas maalimies saman hiekkakasan taakse, jossa ensimmäinenkin. Nyt Nemo oli jo paremmin juonessa mukana ja päätti yllättää maalimiehen kiertämällä kasan taakse päin vastaisesta suunnasta mitä maalimies kasan taakse meni :D

Lapualta pikavauhtia treenien jälkeen takaisin Kokkolaan, pikainen välipalatauko kotona ja Taran kanssa hallille tokoilemaan. Oli ensimmäinen kerta perus/alo-kurssista. Tara oli aluksi hieman ihmeissään, on niin pitkä aika siitä kun ollaan oltu viimeksi hallilla treenaamassa häiriössä. Ja todettakoon, että ryhmäläiset ei kaikki olleet ihan siitä hiljaisimmasta päästä, joten mökä oli välillä korvia huumaava, Tara ei oikeasti edes kuullut kaikkia mun käskyjä. Aluksi luoksepäästävyys, peruutti mun taakse. Tuli kuitenkin takaisin mun viereen, kun kouluttaja (hiukan jo iäkkäämpi mies) antoi Taralle palkan.

Sen jälkeen paikallamakuu. Kävelin vajaan 10 metrin päähän (lähinnä siksi jäin niin lähelle, että en luottanut yhtään siihen että viereiset koirat pysyy maassa), ympärillä oli tosi levotonta, koirat haukkui, nousi pystyyn, ihmiset komensi koiriaan. Tara pysyi maassa sen parisen minuuttia muutamalla välipalkalla, vaikka oli välillä epävarman näköinen, vilkuili vieruskavereita ja korvat kääntyili.

Seuraaminen suhteellisen ok, kontakti putoili jonkin verran ja muutaman kerran haisteli maata.

Lisäksi liikkestä maahan, liikkeestä seis ja luoksetulo. Eipä mitään ongelmia. Mitä pidemmälle tunti eteni, niin sitä rennompi Tarasta tuli. Pakko myöntää, että parin vuoden hallitreenitauon ja ensimmäinen kerta Taran kanssa koskaan vastaavanlaisissa treeneissä (oli oikeasti melko sekavaa menoa), ei ollut Taralle mikään helppo paikka, kaukana siitä, mutta hyvin se veti :D

Tara myös tahtoi odotteluajoilla kyllästyä ja alkoi tarjoilemaan mulle omatoimisesti maahanmenoa, istumista, tassua, tökki mua kuonolla ja kaikkea mahdollista. No joo, sisällöllisesti kurssi tuskin tarjoaa meille mitään uutta opittavaa, mutta jos meno jatkuu samanmoisena niin maksimaalista häiriötreeniä se ainakin on :)

Tässä vielä muutama kuva Lapualta (Kuvaaja Anni M.)

1321274940_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1321274968_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1321275000_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1321275048_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1321275075_img-d41d8cd98f00b204e9800998e