Aluksi otettiin sarjaa kaksi estettä (hieman kulmittain toisiinsa), takaaleikkaus, koira putkeen ja este. Tämä alkoi mennä nopeasti hyvin, yhden kerran juoksin Taran eteen takaaleikkausta yrittäessäni ja homma kaatui siihen. Sitten sama toisin päin, este, koira putkeen, (valssi) , kaksi estettä. Tyrin tässä valssin ihan totaalisesti, mutta kerran onnistui niin, että jätin valssin väliin ja juoksin vain täysiä putken suun ohitse ja vaihdoin ohjauskättä ja Tara esteiden yli. Kouluttaja sanoi, että kisatilanteessa hän tekisi juuri samoin, eli ei sinällään ollut virhe, mutta olisi halunnut että oltaisiin valssattu :)

Toisena otettiin perjantai-illan valssit, eli siis tavoite olisi ollut este, (valssi), este, (valssi), takaakierto, este, (valssi), este, (valssi). Juuh, ei mennyt lähellekään, minulla jalat solmussa ja Tara haki voimakkaasti mun vasenta puolta, kun olisi pitänyt pysyä oikealla puolella. Toko, toko, toko :D

Kolmantena oli kepit. Aluksi neljällä kepillä, ja Tara oli ihan, että mitääh? Sitten kokeiltiin 12 kepillä, onnistui paljon paremmin kun Tara sai rytmin päälle. Paljon tarvitsee vielä ohjausta ja näyttämistä. Tavoitteena olisi, että pääsisin kääntymään pian itse rintamasuunta eteenpäin.

Neljäntenä oli este, takaaleikkaus, este, este. Kaksi viimeisintä estettä kulmittain toisiinsa nähden. Aluksi otettiin kaksi ensimmäistä estettä namitargetilla, Tara oli hyvin innoissaan. Joten sitten target pois ja homma pelitti hyvin.

Viimeisenä este, takaaleikkaus, putki, este. Tehtiin molemmin puolin, eli niin, että aloitin ohjauksen Taran oikealta sekä vasemmalta puolelta. Meni hyvin, Tara vain alkoi olla hieman väsynyt ja ADHD puski aika hienosti näkyviin. Neiti kun ei olisi millään malttanut edes istua, että päästään liikenteeseen :)

Niin, ja ADHD-fiiliksissään Tara otti oma-aloitteisesti puominkin välipalaksi. Mikä sinänsä oli aika erikoista, koska ei ole siitä aiemmin juurikaan pitänyt. Nyt paineli puomia pitkin niin polleena häntä pystyssä. Ikään kuin kertoen, että kyllä mä tämänkin muuten osaan :D

Yleisesti treenikerta meni hyvin. Tara alkaa selkeästi syttyä hommalle, koska meinaa karata lähdöissä. Pylly ei meinaa pysyä maassa ja ilme on "joko?joko? joko saa mennä? :D Vauhti on se Taran juttu, meinasi heittää hanskat naulaan siinä vaiheessa, kun tehtiin perjantai-illan valsseja, liian tylsää Taran mielestä, kun ei saa mennä lujaa :)