Tara on ihan hormonien sekoittama. Juoksuista alkaa olla kulunut se aika, että nyt olisi pentujen syntymä lähellä, ja sen kyllä huomaa. Sisällä ollessaan neiti joko makaa apaattisena, kävelee ympäriinsä läähättäen tai sitten tekee pesää milloin sängyssä ja milloin omalla makuupatjallaan. Mukava yöllä herätä, kun peitto katoaa päältä, kun neiti hieman rakentaa pesää :) Leluja ei vielä ainakaan ole pennuikseen ottanut. Niin, ja suurimpana oireena ruokahaluttomuus. Ulkona energiaa on ihan valtavasti, ja vireystila on todella korkea.

Neiti elää tällä hetkellä käytännössä pyhällä hengellä. Tai no ei ihan kuitenkaan. Nappuloihin ei koske lainkaan, tosin niistä ei ole oikeastaan koskaan erityisemmin pitänyt. Aiheuttavat neidille enemmän tai vähemmän närästystä ja tyhjän mahan oksentelua. Ei pidä myöskään lihasta joka sekoitettu puuroon. Tällä hetkellä mennään siis BARFilla. Aamulla tarjolla lihaa ja kasvissoseita, jossa mukana kalsiumlisä purkista (tätä syö välillä paremmin ja välillä huonommin). Illalla sitten lihaisia luita tai rustoja, joita neiti vetelee kyllä suht innokkaasti. Lihaisat luut/rustot siinä mielessä myös hyviä, että antavat Taralle jotain muuta ajateltavaa kuin olemattomat pennut ja pesän rakennus. Mainittakaan myös, että lihojen ja pelkkien kasvissoseiden myötä ei ole kertaakaan oksentanut tyhjää vatsaa, ei rapsuttele, eikä myöskään nieleskele "olematonta" (tämän olen tulkinnut närästykseksi). Kakoista puhumattakaan, kakat pieniä kovia kikkareita, että aiheuttavat lommoja roskikseen kun ne sinne heittää :) Joten tämä ruokavalio tuntuu Taralle oikein hyvältä. Luut sulattaa hyvin, eikä oksentele niitä takaisin ylös, joten tässä mielessä siis erittäin hyvä, että neiti on ollut aina rauhallinen ja nautiskeleva syöjä :) Ja jotenkin minusta tuntuu hyvältä, kun ensin käydään neidin kanssa pitkällä metsälenkillä, jossa saa vapaasti tutkia ja nuuhkia. Sitten tullaan kotiin, ja neiti saa luita nenänsä eteen joita sitten kaluaa hyvän tuokion (joutuu siis tekemään ruokansa eteen ns. töitä). Pian jaloissa lepää tyytyväisen oloinen koiruus, joka on saanut olla koira :)