Maanantai-iltana oli viimeinen agility. Aluksi putkea, sitten este ja putki, sen jälkeen este, putki, este, este, este. Meni vähän koheltamiseksi, Tara juoksenteli pitkin kenttää, lopulta kaikki kuitenkin onnistui niin kuin pitikin, mitä nyt mun käskyt oli hieman myöhässä :) Harjoiteltiin myös hyppytekniikkaa. Koira esteen lähelle vinoon istumaan, itse siivekkeen taakse sivulle ja namikäsi maahan, koira hyppää esteen yli niin, että hyppyyn tulee korkeutta, ja samalla kääntää takapäätä sivulle. Tara oli aluksi ihan että mitä häh, mutta suht pian tajusi mistä oli kyse, ja alkoi hyppiä. Muutaman kerran piti tietenkin yrittää mennä siitä mistä aita on matalin ja meni esteen ali :) Kepit meni edelleen hyvin. Lopuksi puomia, joka oli tällä kertaa Taralle todella vaikea, jumittui totaalisesti keskellä puomia eikä liikkunut. Lopuksi helpotettu puomi, niin että nousuosuus oli pöytää vasten. Meni sen ihan ok.

Tiistai-iltana käytiin Hyvinkäällä uimassa. Tara ui jo paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Muutaman kerran tallusteli itse altaaseen, ilman että piti pelastusliivistä auttaa. Väsynyt Tara oli uinnin jälkeen, kaatui pedilleen nukkumaan ja siitä heräsi aamulla :)

Tänään piti olla rauhallinen ilta, tarkoituksena oli tehdä vain lyhyehkö remmilenkki ja sitten kotiin möllöttämään. Kuten niin monia monia kertoja aiemminkin, eihän tää suunnitelma koskaan toteutunut. Suunnattiin lopulta läheiselle hiekkakentälle treenaamaan tokoa ja sitten käytiin vielä juoksentemassa rannalla. Tokotreeni meni tosi hyvin, vaikka ko. kentällä ei olla käyty sitten viime vuoden joulukuun treenaamassa. Tara keskittyi hyvin, vaikka samalla kentällä toisella reunalla oli lapsia leikkimässä ja toiselta puolelta meni koiria ohitse. Aluksi paikallaanmakuuta, pysyi hyvin vaikka vähän katselikin ympärilleen, mutta missään vaiheessa ei tullut olo, että lähtee liikkeelle ennen vapautusta. Pysyi myös valppaassa asennossa, ei siis lösähtänyt rumasti toiselle lonkalleen. Seuraamista ja käännöksiä otin myös, ensin käsimerkin kanssa, mutta lopuksi suoraan seuraamista ilman käsimerkkiä, ja Tara seurasi tosi hyvin ja tiiviisti. Paikallaan istumista ja siitä luoksetuloa treenattiin. Tara istuu kyllä tosi hyvin ja varmasti. Luoksetulot oli hienoja, nopeita ja eteentulossa tuli lähelle istumaan ja siitä sitten sivulle. Liikkeestä maahanmenoa otin muutaman kerran, menee maahan hieman vinoon, häiritsee mua, asento pitäisi saada suoraksi. Tavoitteena olisi nyt kaikissa liikkeissä päästä eroon käsiohjauksesta, luulen, että käsiohjausta tarvitsen tällä hetkellä minä enemmän kuin Tara, jotenkin tuntuu itselle vaikealta luopua käsimerkeistä. Pitäisi vain uskaltaa ottaa se suuri askel :)