Treenit Lauttasaaren hallissa, paikalla myös Nita ja Hanna, sekä Monica ja Ella. Aluksi kootut selitykset. En käyttänyt Taraa kunnon lenkillä ennen treenejä, enkä myöskään antanut sille ruokaa, ja treeninamina oli Natural Menu. Eli suomeksi sanottuna lähtökohdat niin väärin kuin vain voi Taran kohdalla olla. No sitten itse treeneihin. Aluksi istumaan jääminen, josta luoksetulo seuraavalle tolpalle, sitten maahanmeno, jossa lyhyt pysyminen, sitten seurautus viimeisen tolpan ympäri ja pysähdys ja koira perusasentoon. Meillä tuo meni, hmm...sekoillen. Tara sai paskahalvaus hepulit ja juoksi kuin aivoton ympäri hallia (huolehti siis näin itse väliin jääneestä pidemmästä lenkistä). Saatiin tuo koko tehtävä kyllä tehtyä, mutta useassa pätkässä :) Sitten treenattiin kontaktia häiriössä, koira perusasennossa ja Kirsi kävi häiriköimässä, ei mennyt hyvin. Seuraavaksi paikallaan makuu, ei mennyt hyvin, ei lähellekään sitä tasoa mitä Taralla normaalisti. Oli koko ajan karkaamassa, läähätti ja korvat luimussa, ei hyvä. Sitten tuli pelastava enkeli Monica hätiin kera nakkien, ja homma lähti toimimaan :) Treenattiin myös liikkeestä seisomista, johon no comments, omistaja taas töpeksi ihan huolella :) Uutena asiana treenattiin kaukokäskyjä, ja Tara taas tajusi niin nopeasti mistä on kyse, alkoi tehdä istumaan nousemista pelkällä käsimerkillä, ei siis namia kädessä. Jälleen kerran loistava osoitus neidin kapasiteetista, tässä vain alkaa miettiä, että mikä on oman kapasiteetin laita :) Eli onko Taran kehittymisen esteenä omistajan tyhmyys :D Lopuksi vauhtiluoksetulo, meni ihan ok, mitä nyt otin Taran vastaan hieman vinoon. Nyt reilu kahden viikon tauko ohjatuissa treeneissä, sitten jatketaan Tuomarinkylässä, säiden ollessa jo silloin toivottavasti paremmat.