Oli tarkoitus tehdä Taran kanssa lyhyt pissalenkki, mutta jotenkin valoisasta illasta villiintyneenä tehtiinkin vähän pidempi aktivoiva lenkki. Lopulta lenkki venyi tunnin mittaiseksi :) Ensimmäinen tehtävä, kontakti liikkeessä eli Tara kävelee/ravaa vasemmalla puolella kontaktissa, häiriönä remmissä räyhäävä sakemanni, jonka omistaja kyllä fiksusti vei koiransa reilusti sivuun. Ensimmäinen tehtävä sujui täydellisesti, Tara ei vilkaissutkaan sakemanniin päin, tai edes kääntänyt korviaan sinne suuntaan. Vasta palkattuani Taran, se kääntyi katsomaan, ai että tuollainen me ohitettiin.

Sitten heti perään toinen tehtävä, Tara perusasentoon ja kontaktiin, häiriönä kaksi vastaantulevaa sauvakävelevää naista. Kerran vilkaisi naisia kun ne oli kohdalla, muuten kontakti piti. Hyvä!

Kolmantena tehtäväna paikallaan makuu puistossa, häiriönä ohikulkevia ihmisiä ja pari koiraa, melko kaukana tosin. Makuuaika minuutti, eikä edes osoittanut merkkejä liikkeelle lähdöstä. Neljäntenä tehtävänä luoksetulo, hyvin jäi istumaan, luokse tuli laukalla.

Viidentenä tehtävänä hyppy aidan yli ja takaisin. Vauhdilla hyppäsi, käytin käsimerkkiä ja jossain määrin vartalo-ohjausta.

Kuudentena tehtävänä seuraaminen puiden ympäri kahdeksikon mallissa. Meni ihan ok, vaati kyllä sanallista kehua enemmän kuin normaalisti. Lunta olikin enemmän kuin ajattelin, joten oma kävely oli hoippuvaa, josta Tara häiriintyi.

Seitsemäs tehtävä hyppy metalliritilästä tehdylle puiston penkille ja siitä hyppy viereiselle penkille, joka samanlainen. Tara hyppäsi penkille runsaan rohkaisun jälkeen, seisotin sitä ensin penkillä ja sitten alas. Uudelleen penkille, toinen kerta meni paremmin ja hyppäsi viereiselle penkille hyvin.

Kahdeksas ja viimeinen tehtävä muurilla kävely. Puistossa n. 30 metriä pitkä, n. 40 cm leveä ja 50 cm korkea muuri. Ensin itse seisomaan muurille, houkutellen Taraa perässä. Pari kertaa Tara hyppäsi ensin muurin yli. Sitten jäi muurille, siihen käskyllä istumaan, tilanteen rauhoitus. Itse alas muurilta ja rauhallisesti kävelemään lähtö, samalla runsaasti Taraa kehuen. Hyvin tajusi heti mistä kyse, käveli keskittyneesti. Muurilla myös muutama puolipallon mallinen valo, eivät haitanneet Taraa, joka harppasi niiden yli.

Enpä muista koska Tara olisi ollut noin väsynyt ja rauhallinen illan pissalenkin jälkeen kuin tänään on :)