Tänä aamuna Aku yritti hypätä tiskipöydälle siinä onnistumatta ja putosi suoraan oikealle lonkalleen. Sähähti ja murahti todella kovaa, ja säntäsi kolmella jalalla hyppien makuuhuoneeseen. Ei siis varannut lainkaan takajalalle, ja sähisi jos jalkaan koski. Ei muuta kuin puhelu Eläinklinikka Hertan päivystykseen, ja kymmenen jälkeen päästiinkin sinne röntgeniin. Löydöksenä pirstalemainen murtuma oikean takajalan sääriluussa. Hertasta konsultoitu Kai Skutnabbia, joka lupasikin leikata Akun heti puolilta päivin. Äkkiä siis kotiin hakemaan Taraa ja Tara Monicalle hoitoon, ja auton nokka kohti Vihtiä.

Leikkaus oli ohitse reilussa tunnissa. Sääriluusta oli siis irronnut kolmiomainen pala. Hoitona metallilevy kera kahdeksan metallipiikin. Viikon päästä siteiden vaihto Hertassa, viikko siitä tikkien poisto Hertassa ja kahdeksan viikon päästä kontrolliröntgen, jossa arvio siitä milloin metallit otetaan jalasta pois vai otetaanko. Kontrolliröntgenissä käydään sitten jo Lahdessa, koska olemme jo ehtineet muuttaa ennen sitä.

Ei olisi ikinä voinut uskoa, että noin matalalta putoamisella on näinkin vakavat seuraukset.