On taas ollut laiskaakin laiskempi kirjuri :) On pidetty mm. pentutreffit, Monica ja Virpi olivat Royn ja Aidan kanssa täällä Lahdessa käymässä ja käytiin kokeilemassa lapsukaisten kanssa agilityä. Päivä oli valtavan helteinen, joten halli oli todella lämmin. Hiki valui meillä ihmisillä, mutta hyvin lapsukaiset jaksoi. Tarakin pääsi tuolloin hieman aksaamaan. Tein Taralle lyhyttä rataa, ja hyvin meni. Vielä kun oikein kehuin, niin vauhti kasvoi ja sain itse juosta ihan toden teolla.

Pyörähdettiin Taran kanssa näyttelyssä Forssassa. Sää oli helteinen, mutta näyttelypaikka oli mainio. Kotiin lähdettiin ERIn kanssa, kuten lähes kaikki muutkin :) Olen kuitenkin tyytyväinen Taran esiintymiseen, ei ole koskaan esiintynyt noin rauhallisesti (tosin helteisellä säällä oli todennäköisesti jotain tekemistä asian kanssa).

Saatiin hankittua autoon vihdoin kunnon veräjä, joten nyt kelpaa neitien matkustaa. Uuden veräjän kunniaksi käytiin päivän reissulla Helsingissä Monican luona. Käytiin koirien kanssa uimassa Hertsikanrannassa. Sissi näki elämänsä ensimmäistä kertaa vettä, ja syöksyi suoraan uimaan, vesi vain roiskui. Tarakin kävi uimassa, uiminen sille tuttua hommaa ja rantakin oli Taralle tuttu pentuajoilta, kun asuttiin ihan siinä lähellä.

Nämä helteiset säät on vain hieman ikäviä siinä mielessä, että ei koiratkaan jaksa lenkkeillä, joten suurin osa ajasta menee makoillessa sisällä. Eikä helteet näytä juuri seuraavien päivien aikana helpottavan. Lauantaina lähdetään Padasjoelle vanhempien asuntovaunulle käymään, niin pääsee neidit taas uimaan ja Sissikin veneilemään.