Maanantaina oli tokotreenit Tuomarinkylässä. Aluksi ryhmäliikkeenä paikallaanolo. Meni noin kaksi miljoonaa kertaa paremmin kuin viime viikolla. Tara pysyi hyvin kaksi minuuttia ilman lisäkäskyjä. Hyvänä häiriönä toimi jälleen Lea ja Ruuti. Lea kun palkkasi Ruutia tiheästi, oli siis hyvää itsensä hillintää Taralta makoilla paikallaan koko aika ilman palkkaa välillä, kun toinen saa koko ajan :D Paikallaanoloa lyhyitä pätkiä otin Taran kanssa myös niin, että Tara makaa ja Hanna heitteli Nitalle lelua Taran takana. Kerran Tara nousi ja oli lähdössä, mutta napakka uusi käsky, ja neiti pysyi maassa lentävistä leluista huolimatta, ou jee :)

Otettiin myös seuraamista ja jättöliikkeitä. Tällä viikolla oli sitten seuraaminen ihan kadoksissa, Tara oli laiska, jätätti, ennakoi jätöissä, kontakti oli ihan kadoksissa, voi voi...

Estettä otettiin myös, niin kokeenomaisena treeninä kuin 70 cm korkeaa estettä ihan vain hyppynä. Kokeenomaisesti meni ihan ok, Tara pysähtyi käskystä, mutta muutaman kerran istui seisomisen sijaan. Saatiin kuitenkin onnistunutkin suoritus. 70 cm korkea este meni hyvin, ei ollut lähelläkään, että olisi ponkaissut vauhtia esteen päältä. Hyppiminen on kivaa :)

Eilen oli hakutreenit Lahnuksessa. Ennen hakutreenejä kun jäi aikaa, niin otin Taran kanssa seuraamisia ja jättöliikkeitä pienellä hiekkaparkkipaikalla. Käytin palkkana lelua ja otin sekaisin todella lyhyitä seuraamispätkiä sekä hieman pidempiä ja sekaan vielä muutamat jättöliikkeet. Johan sitä vauhtia ja virettä alkoi löytyä. Namipalkka Taralle seuraamisissa alkaa ilmeisestikin olla ns. loppuun kulutettu. Lelua vaan kehiin, niin seuraaminen on paljon hauskempaa.

Taran hakutreeninä kuusi pistoa ääniavuilla, maalimiehet valmiina piiloissa. Tara oli ihan into pinkeänä kun hain sen autolta, otti ilmavainun maalimiehistä jo kaukana radasta, kun tuuli oli sopivasta suunnasta. Etukulmien maalimiehet oli pienten mäenrinteiden takana, joten ääniavut kuului tosi huonosti. Tara kyllä lähti, mutta kääntyi puolesta välistä matkaa takaisin, uudelleen lähetyksillä meni sitten maalimiehille asti. Loput neljä pistoa menikin sitten hyvin, juoksi suoraan maalimiehille asti. Ainoa vain, että ei oikein malttanut olla maalimiehien luona niin kauan, että tulin sitä hakemaan. Ainakin kerran oli tulossa minua vastaan, ja kun näki minun tulevan, meni takaisin maalimiehen luo syömään :) Seuraaviin treeneihin täytyy laittaa pienemmät palkat rasioihin, niin ei toivottavasti "kyllästy" palkkoihin niin nopeasti. Lisäksi koetan itse muistaa edetä maastossa keskilinjan suuntaisesti suoraan seuraavalle pistolle, marssimatta keskilinjaa pitkin kuten nyt tein :)

Seuraavissa treeneissä voisi ottaa edelleen ääniapuja, mutta ensimmäinen maalimies voisi olla peräänlähtönä, jos se vaikka hieman nostaisi Taran virettä ensimmäisellä pistolla. Koska kyse ei kuitenkaan ole siitä ettei Tara tietäisi mikä on homman nimi, kun viimeiset pistot menee kuitenkin niin hyvin.