Maanantaina hakutreenit Överbyn puomitiellä. Sää oli pilvipoutainen, mutta maasto oli todella märkä, kun koko päivän oli satanut. Sissille treeninä laatikkopistot, kahdella liikkuvalla maalimiehellä. Ensimmäinen maalimies oli vasemmassa etukulmassa piilon takana piilossa. Ensin lähetys ilman ääniapuja, lähti, mutta ei löytänyt. Maalimies antoi ääniavun, ja sitten löysi hyvin. Maalimies saattoi Sissiä jonkin matkaa keskilinjan suuntaisesti, ja sitten kutsuin Sissin takaisin keskilinjalle. Voi kun neidille olikin niin vaikeaa hylätä maalimies metsään. Keskilinjalta lähetys toiselle puolelle ääniavun kanssa. Meni vähän venkoiluksi, kun Sissi olisi vaan halunnut mennä ensimmäisen maalimiehen luo metsään. Lähti kuitenkin lopulta hyvin toiselle maalimiehellekin. Toinenkin maalimies saattoi Sissiä jonkin matkaa ja sitten kutsuin keskilinjalle. Sama toistettiin vielä kahdesti. Aina Sissin oli yhtä vaikeaa hylätä maalimies, paitsi sitten kun maalimies tuli lopuksi Sissin kanssa keskilinjalle asti, sitten Lassie pystyi rentoutumaan, kun raukka parka eksynyt maalimies oli pelastettu :) Sissi haukkui kaikilla maalimiehillä. Istuu kauniisti alas maalimiehen viereen ennen kuin alkaa haukkua. Sinällään hauska, koska Sissi normaalisti hyppii ja ryntäilee ihmisiä päin, niin jostain syystä kunnioittaa maalimiehiä niin paljon, että käyttäytyy kauniisti, ja hyvä niin :)

Keskiviikkona maastotreenit 8-tien koealueella. Tehtiin alue-etsintää. Alue kooltaan ehkä n. 250 m x 100 m peltoaukea, melkein metrin korkuista heinikkoa. Maalimiehet alueen vasemmassa laidassa ja lähdettiin etenemään alueella oikeaa laitaa pitkin. Aluksi liikkui alueella hajun perässä isoja ympyröitä, sitten sai hajun ensimmäisestä maalimiehestä, pysähtyi, analysoi hajun suuntaa, katsoi minuun, annoin "mene vaan" -käskyn ja Sissi lähti kohti maalimiestä, joka oli aukean vastakkaisella laidalla. Tosi hyvin Sissi irtosi, ja päämäärätietoisesti meni kohti maalimiestä. Maalimiehellä oli haukkunut vasta pienen avun jälkeen. En siis itse tiennyt missä maalimies on, ja kuulin vasta jälkikäteen että olin vahingossa antanut Sissille juuri oikealla hetkellä "mene vaan"-käskyn :) Maalimieheltä palattiin takaisin kohtaan, josta oli irronnut ja jatkettiin alueen tarkastamista. Hetken oli tuuleton kohta, ja Sissi pyöri ympyrää ja oli vähän hämillään. Jatkettiin kuitenkin vain matkaa, ja kun taas sai hajun toisesta maalimiehestä, niin neidillä syttyi lamppu päässä, ja meni maalimiehen luo.

Ihan superisti Sissi kyllä käytti nenäänsä, ja hyvin merkkasi varsinkin ensimmäisen maalimiehen nostamalla kuonoaan. Tuota kuulemma voisi hyödyntää tulevaisuudessa esim. niin, että merkkaamisen jälkeen laittaisi Sissin liinaan, ja kehottaisi näyttämään.