Hakutreenit Espoossa. Maasto jokseenkin haasteellinen, kallioinen. Otin Taralle treenin kolmella pistolla. Ensimmäinen maalimies haamuna. Lähti kyllä ihan innokkaasti maalimiehen luo, mutta puolessa välissä matkaa kääntyi katsomaan mihin minä jäin. Kävin lähettämässä Taran uudelleen hieman lähempää maalimiestä, ja taas sama juttu. Lopulta lähetys ihan muutaman metrin päässä maalimiehestä, ja löytyihän se lopulta.

Toinen maalimies oli mielikuvana. Nyt oli kyllä sitten ohjaaja ja koira ihan yhtä pihalla. Tai siis koira oli pihalla, koska ohjaaja oli pihalla. Hävitin itsekin maalimiehen, ja näytin Taralla ihan väärää etsintäsuuntaa. Hyvä minä! :)

Kolmas maalimies oli taas haamuna, ja se meni niin kuin pitikin. Tara meni maalimiehen luo pysähtymättä ja suoraa tietä. Tosin tämä oli siinä mielessä helpompi, että reitti maalimiehen luo oli tasainen.

Seuraavissa treeneissä voisi ensinnäkin kokeilla lelua palkkauksena, jos se toimisi. Tara ei kuitenkaan ole niin ahne koira, että oikeasti viitsisi juosta into pinkeänä pitkin metsää nakkien toivossa :) Toimiva treenisuunnitelma seuraavalle kerralle voisi olla se, että ennen radalle menoa Tara pääsisi leikkimään kaikkien maalimiesten kanssa. Sitten maalimiehet häviää maastoon ja Tara hetkeksi autoon. Maalimiehet voisi olla haamuina, mutta niin että maalimiehet ei ihan piiloilla asti, vähitellen matkaa pidentäen.