Keskiviikon peko-treenit oli tällä kertaa maastossa, Överbyn puomitiellä. Treeninä pieni alue-etsintä, kuitenkin ilman mitään tarkkaa alueen rajausta. Maalimiehet oli n. 100 metrin päässä tiestä, tien suuntaisessa linjassa, kaksi ensimmäistä n. 50 metrin välein ja kolmas vajaan 100 metrin päässä toisesta mm. Lähdettiin alueelle suunnaten vasemmalla ensimmäisestä maalimiehestä. Sissi teki pienen kierroksen alkuun ja kun edettiin hieman syvemmälle alueelle, sai hajun ja lähti juoksemaan suoraan kohti maalimiestä. Maalimies makasi kuopassa, hyvin löytyi siis ensimmäinen. Toisesta maalimiehestä haju ilmeisesti leijui kohti tietä, koska teki pienen lenkin tietä kohti, mutta palasi takaisin ja maalimiehelle, joka oli kuusen alla piilossa. Kolmas maalimies oli sitten hieman kauempana, ja Sissi meni suoraan maalimiehen vasemmalta puolelta ohi, sen jälkeen kierteli ja kaarteli. Syy kierroksiin oli kakkahätä, hätä kun oli hoidettu niin meni suoraan maalimiehelle :) Maalimies oli parin isomman kuusen takana.

Sissi on kehittynyt kyllä tosi paljon, irtoaa alkuvaihetta paljon paremmin, tekee vielä kauempana, vielä itsenäisemmin töitä (tokikin paimenkoiran ollessa kyseessä, tekee välillä kierroksen ihmisten kautta ja tarkistaa, ettei kukaan ole kadonnut ja kaikki on matkassa mukana). On myös ymmärtänyt sen, että vaikka ensimmäinen maalimies löytyykin niin niitä on lisää, jos vain kehotan jatkamaan etsimistä.

Kehittymistä on meillä molemmilla ilmaisun suhteen. Minun pitää lopettaa katsomasta kun Sissi menee maalimiehelle ja aloittaa haukun. Kun Sissi näkee, että katson sitä maalimiehellä niin haukkuu minulle eikä maalimiehelle :) Kolmannen maalimiehen kohdalla leikin, että en näe missä Sissi on, niin haukkui maalimiehelle. Seuraavissa treeneissä, niin rauniksella kuin maastossakin, voisi ottaa yhden tai kaksi maalimiestä ihan ilmaisutreeninä ja kolmas sitten vaikka ihan piiloon.