Näin me todettiin Taran kanssa tänään. Oltiin metsässä lenkillä ja ensin törmättiin belggari Saskaan, joka on 5-vuotias uros. Kovin Tara yritti pojan kanssa saada leikkiä aikaiseksi, mutta Saska oli sitä mieltä, että hän vain astuu Taraa. Tara ei tästä kovin tykännyt, ja antoi Saskan kuulla kunniansa (ja tuntea). Sen jälkeen Saska ei enää Tarasta välittänytkään, vaan keskittyi enemmänkin syömään keppejä :) Jatkettiin sitten metsälenkkiä ihan tyttöjen kesken.

Oltiin jo tulossa kotiin päin, kun jäätiin vielä treenaamaan Tapanilan hiihtomajan parkkipaikalle. Oltiin jo ns. saatu treeni pakettiin ja Tara riehui mun lapasen kanssa, kun paikalle pyyhälsi suomenlapinkoira uros. Hetken ihmettelin, kun kukaan ei koiraa huudellut ja ketään ei näkynyt. Hyvin pian selvisi, että kyseessä on kurkulainen. Onneksi koiralla oli kuitenkin panta kaulassa, joten laitoin Taran hihnan karkulaisen kaulaan ja lähdettiin kävelemään kotiin päin. Kovin olisi tämänkin poika halunnut Taraa astua, ja Taralla oli siinä vaiheessa ja ihan herne nenässä, että ei enää perkele sentään. Tuotiin Tara sisälle, ja sen jälkeen soitto isäni isälle. Hän tuli avustamaan sen verran, että vietiin karkulainen yhdessä löytöeläintalolle. En uskaltanut lähteä yksin ajamaan autolla vieras koira kyydissä, varsinkin kun autossa ei ole koiraverkkoa. Karkulaisella ei siis ollut pannassa tunnistetietoja eikä löytöeläintalolla koirasta löytynyt mikrosiruakaan. Sinne karkulainen jäi nyt odottelemaan, että häntä joku alkaa kaipailla. Toivottavasti koira löytää pian kotiin, todella kiltti ja mukava koira se on.