Käytin Akua eilen eläinlääkärissä tassusiteen uudelleenlaitossa. Päätettiin ottaa jalasta kontrolliröntgen, kun leikkauksesta on kulunut pian viisi viikkoa. Leikattu murtuma näytti hyvältä, ja oli oikea-asentoinen. Ikävämpänä asiana röntgen kuvassa näkyi lisäksi myös pohjeluun murtuma samassa jalassa kuin sääriluun murtumakin on. Murtuma ei ollut tuore, koska kuvassa oli jo nähtävissä luutumisprosessia. Tilanne on vain se, että pohjeluu on lähtenyt luutumaan väärään asentoon. Ko. murtuma voi syntyä vain trauman aiheuttamana, tosin pienikin trauma riittää, koska jalka on niin jäykistynyt, että nivelsiteet ei anna normaalisti periksi, joten pienikin isku voi aiheuttaa ohueeseen pohjeluuhun murtuman. Röntgenkuvat lähti postitse Skutnabbille, jonka vastausta nyt joudutaan odottelemaan ensi viikkoon. Todennäköisintä on, että pohjeluun murtumalle ei tehdä mitään, saa luutua niin kuin on luutuakseen. Hoitona luutumisprosessin ajan samanlainen tukiside kuin Akulla on nytkin jalassa. Se, kuinka pitkään tukisidehoitoa joudutaan vielä jatkamaan, on kysymysmerkki. Kysymysmerkki on myöskin se, että mitä väärään asentoon luutunut pohjeluu Akulle jatkossa aiheuttaa, jalan virheasennon ainakin, mutta aiheuttaako mahdollisesti myös kipuja, se jää nähtäväksi.