Lauantai-iltana oltiin ensimmäistä kertaa Renkomäen hallilla ala-osaston vuorolla treenaamassa. Samaisessa hallissa on myös 1.5 tokokoe, johon menin ilmoittautumaan :) Aluksi ihan tutustumista halliin, jossa penteleen liukas lattia ja hallissa kaikuu myös todella paljon, nämä ei kuitenkaan ollut Taralle ongelma. Reippaasti oli ja leikki. Otettiin vähän seuraamista ja jääviä. Seuraamiset meni ihan hyvin, kunhan itse muistan kävellä riittävän hitaasti, ei siis tyyliä pikajuna :) Jäävät myös ok, liikkeestä seisomisessa tarvitsee pienen käsiavun. Hyppyä otettiin myös noin ehkä neljän kuukauden tauon jälkeen. Uskomatonta mutta totta, siinä ei ollut mitään ongelmaa vaikka taukoa oli ollut paljon, ja ympäristö ja este oli ihan vieraat. Hyvä Tara! Mutta mutta, paikallaanmakuu... voi,voi,voi...piip,piip ja karkailua. Kun Tara oli ainoa koira hallissa, oli paikallaanmakuu ihan siedettävä olosuhteisiin nähden. Toisten koirien ollessa hallissa, huh,huh mitä menoa. Oli todella levoton ja nousi istumaan ja seisomaan. Tässä todellakin huomasi, että on ollut taukoa hallitreeneissä ja siinä, että paikallaanmakuuta suorittamassa on muita koiria samaan aikaan. Kokeeseen aikaa puolitoista kuukautta, treeniä siis ehdottomasti paikallaanmakuuseen, liikkeestä seisomiseen ja seuraamiseen seinää kohti. Nämä on ne, joissa kokeessa voi mennä todennäköisimmin pieleen. Hyvä tästä tulee kait :)